Uskollinen ystävä

Enimmän aikaa se on vain siivouskomerossa toimettomana, mutta aina silloin tällöin nostan sen kunniapaikalle pöydän päälle. Koskaan se ei valita tai oikuttele, vaikka on jo aika vanha.
Se oli varmaan yksi ensimmäisistä isoista ostoksistani, jonka tein muutettuani ensimmäiseen omaan asuntoon lukion jälkeen.

Nyt sille oli taas tarvetta. Pojan judovyöhön piti ommella uudet nauhat kun oli päässyt läpi tasokokeesta.

Olihan sekin taas tapaus. Aamulla oli aivan masentunut eikä olisi halunnut edes mennä judotunnille, kun ei kuulema kuitenkaan pääse läpi testistä, kun on niin vähän treenannut syksyn aikana. (Käsi poikki kesällä kahteen kertaan joten joutui pitämään taukoa judosta.) Me sitten miehekkeen kanssa yritimme rohkaista parhaamme mukaan.

Illalla kun sitten tuli kotiin kysyin tietenkin miten meni.
Poika: "Ei niin hyvin. En saanut uusia nauhoja."
Minä: "No mitenkäs se nyt niin?"
Poika: "Kun en ole voinut treenata yhtä paljon kuin muut."
Minä: "Ainakin yritit, seuraavalla kerralla paremmin" ja jatkoin ruoan laittoa ja poika jatkoi omia puuhian. '

Ja sitten jonkin ajan kuluttua poika tuli taas keittöön hymyillen leveästi ja heilutellen uusia nauhojaan. Onnistuipas huijaamaan äitiään!