Niitä on ihana laittaa maljakkoon, olivatpa ne sitten itse poimittuja tai kaupasta ostettuja.
Kukkia on ihana saada, synttäreillä, äitienpäivänä tai muuna merkkipäivänä - kun ihan vaan vähän odottaa saavansa kukkia.
Mutta kaikkein ihaninta on saada kukkia yllättäen, noin vaan.
Aamulla, ensimmäisenä virallisena työpäivänä uudessa paikassa, kollega harmitteli sitä, että oli joutunut aloittamaan työpäivänsä asiakkaan luona, minkä vuoksi hän ei ollut ennättänyt hakemaan kukkakimppua pöydälleni ennen kuin aloitin.
Ajatushan on tärkein, eikö?
Illalla sitten kotona postin mukana oli lappu, että minulle on tuotu kukkapuketti, joka on toimitettu naapuriin. Ajattelin, että kollega on sittenkin mennyt ja hankkinut kukat.
Mutta eikä mitä.
Kukat olivat entiseltä työnantajalta, joka onnitteli uuden työpaikan johdosta!
Tuota en ollut osannut odottaa ollenkaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti