perjantai 5. kesäkuuta 2009

Stressiä kehiin

Huomaan että tästä kesäkuusta on taas vaihteeksi tulossa varsinainen stressikuukausi.

Lähdemme lomalle noin viiden viikon päästä, tarkkaa lähtöpäivää ei vielä olla päätetty. Kohde on tiedossa - tosin pientä zoomaamista on vielä tehtävä, sillä Espanja ei ole mikään pieni maa...

Lapsilla on vielä neljä viikkoa koulua, sitä ennen on neidin synttärit, joihin on vielä reilut kolme viikkoa. Mutta synttäriviikonloppuna ei ole paljon aikaa juhlia kun lauantaina on tanssikoulun loppunäytös ja sunnuntaina voimisteluseuran kilpailut, joten kaverit saavat tulla käymään synttäreitä edeltävänä viikonloppuna. Joka sekin on hieman huono valinta kun silloin lauantaina on yhden koulukaveriperheen läksiäisjuhlat - he muuttavat Espanjaan - ja sunnuntaina täällä vietetään isäinpäivää. Mutta ei auta, juhlat on järjestettävä, tosin mitä ja missä on edelleen hämärän peitossa. Miettimisaikaa siis vielä kaksi viikkoa...

Mitäs muuta? Kaikkea pientä, muistettavaa. Sellaista, mistä tulee olo ettei saa mitään aikaiseksi.

Voih, oltaisiinpa jo Espanjassa tapas-herkkujen äärellä!

6 kommenttia:

pikkujutut kirjoitti...

Meilla tama viikko oli varsin lennokas ja nyt jatkuu pakkausten merkeissa, loma lahestyy.

Ihailen noita sinun pipojasi, olet varsin taitava.Kasialasi on NIIN siisti.Kunpa oppisin saman :).

Mukavaa nahda etta muuallakin pollyt ja legot valloittavat lattiat.

Paevi kirjoitti...

pikkujutut, oi, onko teidan loma jo niin lahella etta paasee pakkaamaan? Meilla pakataan vasta viime tipassa... ja kiitos pipokehuista ;-) itseani hammastyttaa kuinka maltan tehda noita pipoja, jokaista tehdessa olen joutunut purkamaan eika se ole harmittanut yhtaan :-)

maarit kirjoitti...

Olin itse tasan vuosi sitten Bilbaon matkalla, kaupunki on todella upea! Blogissani lisää juttua jos haluat katsoa matkakuviani.

Paevi kirjoitti...

maarit, kiva kiva, pitääpä käydä katsomassa

Mamo kirjoitti...

Sinä olet nyt ilmeisesti koko ajan virkannut pyöreitä tuotteita. Jos meinaat virkata sen tyyppisiä kappaleita kuin siinä kassissa on, pitää sinun opetella virkkaamaan neliö, ts. tekemään kulma. Jos meinaat sitten virkata suoria kappaleita ,joudut kääntämään työn ja jatkamaan sitten "nurjalta" aivan kuin neuloisit suoria kappaleita. Virkatessa on vain huomioitava kuinka monta ketjusilmukkaa joudut laittamaan kääntymiseen. Se riippuu kerroksen korkeudesta.
Siinäpä pähkinänkuori, toivottavasti intoa riittää.
Löysin muuten kukkahämähäkin narsissinkukan läheltä. Se oli aivan kirkkaan keltainen, hiukan muutti väriään vihreän suuntaan lehdelle mennessään.

Paevi kirjoitti...

Marja, siinäpä onkin pähkinä purtavaksi! Luulen että se neliön tekeminen onnistuu, mutta minua mietityttää minkä näköistä se jälki sitten on kun tekee nurjalta puolelta...
No, pianhan se nähdään, tosin taas aloitin uuden pipon neidille... Punaisen tällä kertaa.