Viikko "yksin"

Niin vain on melkein viikko vierähtänyt siitä kun mieheke lähti reissuun. Hän ei kovinkaan usein matkusta työnsä vuoksi maan rajojen ulkopuolelle vaan on yleensä aina kotona, vaikka saattaakin olla ettei käy kotona kuin nukkumassa ja paitaa vaihtamassa ;-)

Itse matkustin töitteni vuoksi useinkin vielä pari vuotta sitten. Olin joka toinen viikko kaksi päivää poissa. Vaikka aikaiset lähdöt (lensin aina aamun ensimmäisellä koneella, joka lähti 6.45) ja myöhäiset illat (kotona usein vasta noin kymmenen-yhdentoista maissa illalla) olivat rasittavia, niin silti matkalla ollessa oli aina jotenkin levännyt olo, sillä tiesin että ainakin yhden yön saisi nukkua ilman, että joku herättäisi keskellä yötä, tai parhaassa tapauksessa parikin kertaa (paitsi jos hotellin ilmastointi piti liian kovaa ääntä, mikä tarkoitti sitä että nukahtaminen tuotti ongelmia). Eräs työkaverini nauroikin toiselle kolleegalle, että "hän tulee tänne lepäämään", itsekin pienten lasten vanhempi.

Miehelle minun poissaolot eivät olleet sen rasittavampia kuin normaalistikaan, hänen äitinsä yleensä huolehti lasten hakemisesta ja mies myös usein söi vanhempiensa luona niinä päivinä lasten kanssa. Tosin en kertaakaan ole ollut viikkoa poissa lasten aikana, pisin aika taisi olla kolme yötä kun lentokenttä oli suljettu lumen vuoksi.

Mutta entäs nyt kun mies on poissa? Hakeeko anoppi lapset hoidosta? Ei. Ollaanko anopin luona syömässä? Ei. Ainut on että huomenna anoppi ja appi vievät pojan jalkapallopeliin. No, okei, minun työtilanne on tällä hetkellä hieman toinen, mutta myös silloin kun olin täysipäiväisesti töissä hoidin itse lasten viemiset ja hakemiset.

Tavallaan rentouttavinta tässä miehen poissaolossa on se, ettei tarvitse stressata pikkuasioista. Kuten sellaisesta, että kukaan ei ole siivonnut ruokapöytää illallisen jälkeen. Tai että muistanko muistuttaa toista siitä, että tämä vie roskat ulos oikeaan aikaan.
Tiedän, että olen yksin vastuussa kaikesta, syytä tekemättömistä asioista ei voi vierittää kenenkään toisen niskoille.
Itselleen ei oikein voi kiukutella. Itsensä kanssa on turha haastaa riitaa.

Tietenkin joku voisi ajatella, että voinhan minä muulloinkin hoitaa kaikki hommat itse. Mutta kun ei voi. Kun en halua, vaan toinen saa myös kantaa kortensa kekoon.

Nukun aamulla paremmin, kun en herää siihen kun mies herää.
Voin katsoa telkkarista mitä haluan (hmm, enpä ole paljon telkkaria edes katsonut), kun kukaan ei sano, että olet nähnyt tuon filmin jo ainakin viisi kertaa (Matrix).
Suoraan sanottuna, arkipäivinä en pahemmin edes huomaa että mies ei ole kotona. Eron huomaa vasta viikonloppuna, kun pitää itse hoitaa asioita, jotka mies yleensä hoitaa.

Rentouttavaa? Tylsää? Vai vaarallista...?