Meillä on kaksi parveketta, jotka ovat oikea murheenkryyni.

Liian pieniä, jotta voisi laittaa tuolin ja pöydän ja turhan isoja vaan ollakseen (noin 1x2m). Oven edessä on aina jotain tien tukkona, joten parvekkeelle päästäkseen täytyy ensin raivata puoli huonetta... Mikä tarkoittaa sitä että sadevedet keräytyvät ruukkuihin, ja kasvit kuolevat. Ja kun vesiä ei voi noin vaan heittää pois (alakerran naapuri hermostuisi lopullisesti) niin ruukut limoittuvat ihanasti.
Hankin silloin kun tähän taloon muutimme neljä suurta ruukkua, joihin laitoin bambua toiselle parvekkeelle ja toiselle puolelle suurikukkaista kärhöä. Lisänä oli myös ruusua.
Bambuista on enää yksi jäljellä, eikä sekään kovin elinvoimaiselta näytä.

Kärhö on todella sitkeä, mutta hyvin hontelon näköinen. Kesällä sen kukat kukkivat tosi nopeasti, joten niistäkään ei ole paljon iloa. Alun perin tarkoitus oli saada siitä hieman näkösuojaa.

Ruusuihin tulee aina toukkia, eivätkä ne muutenkaan näytä viihtyvän.

Viime kesänä ostin neljä akileijan taimea, ne kun ovat aina olleet suosikkikukkiani. Ne kukkivat aikansa (ei mitenkään hirveän kauan) ja sitten kuihtuivat. Jätin ne kuitenkin vielä ruukkuun, kun ajattelin että katsotaan nyt sitten keväällä tuleeko niistä enää mitään.
Jotain näyttää tulevan, mutta näinköhän ne vielä kukkivat?

Nyt olen miettinyt uusia kukkia noihin sinisiin ruukkuihin, jotain joka olisi vihreä myös talvella. Anoppi suositteli
gardenioita, jotka hänen suojaisella sisäpihalla viihtyvät oikein hyvin. Kauniitahan ne ovat, näinköhän kestäisivät minun hellässä huomassa?
2 kommenttia:
Haha, melekonen viherpeakolo taejat olla :D eekö kannattas jo suosiolla ostoo muovikukkija? ;)
Kirsi, kiitos vuan! Pittääpä miettiä...
Lähetä kommentti